Surimo Finance Oy

Kirjoitimme aikaisemmin Confido Capitalista, pankkiiriliikkeestä, joka on sekaantunut pikavippibisnekseen. Nyt ainakin osa Confidon taustahenkilöistä ovat perustaneet pikavippi yrityksen Surimo Finance Oy.

Yhtion nettisivuilla surimo.fi kerrotaan, että yhtiön taustahenkilöinä ovat Confido Capitalista jo aiemmin tuttu Juha Kojonen ja uusina niminä Esko Kilpinen, Timo Lappi ja Miika Varjovaara. Varsinkin Timo Lappi, joka Surimon sivujen mukaan on yhtiön pääomistajia on mielenkiintoinen tuttavuus. Pikavippauksen ohessa hän nimittäin toimii Fondia lakitoimiston lakimiehenä ja hyvän hallinnon ammattilaisena. Miten pikavippaus sitten sopii yhteen Fondian yhteiskuntavastuun kanssa, sitä voi jokainen kysyä hiljaa itseltään. Fondian sivujen mukaan Fondia nimittäin ”haluaa myös kantaa laajemminkin vastuuta ihmisistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Fondian yhteiskuntavastuu toteutuu erilaisten yhteistyömuotojen kautta. Vuonna 2015 Fondian pääasiallisia tukikumppaneita ovat Kiva Lainat ja SOS-Lapsikylät.”. Ovatko nämä Surimon tarjoamat lainat kivoja?

Esko Kilpinen on nopean googlauksen pohjalta aiemmin Puolassa uraa luonut mediayrittäjä, jonka kerrotaan Surimon sivuilla keränneen mittavan rahoituksen keskieurooppalaiseen kulutusluottoyhtiöön. Tämän lisäksi Kilpinen on ollut perustamassa hiljattain Helsinki Foundation nimistä hyväntekeväisyysjärjestöä.

Surimo Finance kertoo tekevänsä vastuullista luotonantoa, mutta hinnoittelu on samaa luokkaa muiden pikavippiyhtiöiden kanssa joita tässä blogissakin on käsitelty. Surimon todellinen vuosikorko on sivujen mukaan tähtitieteellinen 44,45% verrattuna pankkien vastaaviin ja pelkkä nimelliskorkokin huimat 23,78% Tämä on toki odotettavaa kun katsoo Confido Capitalin aikaisempia liiketoimia pikavippien rahoittamisen parissa.

Pikavippitoimialalle näyttää olevan uusia tulijoita suurten tuottojen houkuttelemana, mutta ajattelevatko nämä yhteiskunnan tukipilarit ja yhteiskuntavastuun kehittäjät hetkeäkään sitä montako elämää he ahneuksissaan tuhoavat? Viitteen tästä antaa mm tämä uutinen maksuhäiriöiden kasvusta Suomessa ennätyslukemiin.

Seuraamme mielenkiinnolla kuka on seuraava isokenkäinen, joka ryhtyy pikavippaajaksi ja raportoimme pikavippiparonit blogissa.

*edit Surimo Finance on hiljattain poistanut tiedot vastuuhenkilöistään sivuiltaan.